Top-5 albumit 2013 (Top 5 music albums of 2013)

Vuosi 2013 on historiaa, joten on aika listata omat henkilökohtaiset musiikilliset kohokohdat albumikokonaisuuksien osalta. Seuraavalla listalla mainitut levyt ovat ne, jotka tekivät minuun vaikutuksen tänä vuonna. Yritän myös perustella valintoja parhaani mukaan mutta mielipideasioissa joskus se taianomainen perstuntuma jyrää kaiken loogisen järkeilyn. Jätän tarkoituksella huomioimatta kokoelmat, livelevyt ja muut vastaavat, keskittyen vain bändeilleen uutta musiikkia sisältäviin, vuonna 2013 julkaistuihin plattoihin.

The following is a list of my Top-5 albums of 2013. I'll include a small paragraph in English for each entry just in case someone who doesn't understand Finnish happens to glanze at the blog. Please feel free to leave a comment.

Kunniamaininnat / honorable mentions:

Killswitch Engage - Disarm The Descent
Jesse Leachin paluu KsE:n keulille on vihainen, raskas, kaunis, melodinen ja mieleenpainuva. Tämä on Killswitch Engage.

The return of Jesse Leach is an angry, heavy, beautiful, melodic and memorable occasion. This is Killswitch Engage.

Carcass - Surgical Steel

17 vuoden levytystauko saattaisi joidenkin bändien kohdalla tuottaa tulokseksi löyhkäävän kasan erästä tiettyä eritettä. Carcass, vaikka paljon eritteitä lyriikoissaan viljeleekin, taikoo kuitenkin ilmoille sen kaltaisen paluulevyn, että oksat pois. Surgical Steel on loistava kombinaatio groovaavaa keskitempoista deathmetallia ja yhtyeen alkuvuosien vikkelämpää tuotantoa. Ihan täysiin grindausnopeuksiin ei mennä kuin hetkellisesti mikä omaan korvaani on pelkästään hyvä asia. Levy on ansainnut paikkansa todella monella "vuoden 2013 parhaat levyt"-listalla.

The clear comeback album of the year. Carcass sounds as if they had never taken the 17-year break from recording new music. The groovy riffs, the incomprehensible lyrics and Jeff Walker's signature growl are all there. It's the perfect album for an aspiring surgeon, or a mass murderer.

The TOP-5

5. Tesseract - Altered State

Listan outolintu löytyy sijalta viisi. Brittiläisen progressiivista metallia veivaavan Tesseractin (tai kuten orkesteri itse nimensä kirjottaa, TesseracT) toinen täyspitkä levytys Altered State on todella positiivinen yllätys. Omituisesti raskautta ja kevyempää meininkiä fuusioiva levy vaatii auetakseen useamman intensiivisen kuuntelukerran mutta palkitsee kuulijansa lopulta ruhtinaallisesti. Kappaleiden eteerinen ja hieman mystinenkin fiilis ovat ehdottomasti se kantava voima ja odotankin mielenkiinnolla minkälaiseen suuntaan bändi tulevaisuudessa menee.

One minute it's heavy, the next it's not. It's beautiful and hopeful and in a blink of an eye it's almost sad. It's a bit strange and very addicting. The etherial vibes of Altered State keep on haunting me. It grows on you and it makes you live and breathe the music. Simply put, it's a fantastic album.

4. For The Imperium - Hail The Monsters

Kunpa en olisi käyttänyt outolintu-termiä jo Tesseractin kohdalla. Kotimainen For The Imperium jos mikä, ansaitsee tuon nimityksen. Kakkoslevy Hail The Monsters on nimensä mukaisesti melkoinen hirviö. Tiivistetysti sisältö on seuraavanlainen; Kaahataan mielipuolisia nopeuksia, groovataan modernin jenkkimetallin hengessä, revitään sivuja doom metallin oppikirjasta, lauletaan ruotsiksi ja levyn loppuun tyrkätään vielä hieman diskobiittiä. Asiaan vihkiytymättömän korvaan tämä yhdistelmä kuulostaa jo paperilla täysin mahdottomalta yhtälöltä ja audiomuodossaankin lähinnä kakofonialta. Usko tai älä, kaiken keskeltä löytyy kuitenkin punainen lanka ja kappaleet ovat iseasiassa verrattain helppojakin kuunnella kunhan niihin hieman tottuu. Ennenkuin huomaatkaan lallattelet kappaleiden kertosäkeitä ääneen suihkussa, autossa ja kaupungin vilskeessä. Progressiivisen metallimusiikin ensikertalaiselle en yhtyettä kuitenkaan suosittelisi. Toista samankaltaista yhtyettä ei suomalaiselta musiikkikentältä löydy, joten For The Imperium seisoo vielä ainakin toistaiseksi kukkona tunkiolla. Tunkiolla, jonka hajussa ainakin minä viihdyn äärimmäisen hyvin.

Hail The Monsters will test your patience. It will challenge your ears and your mind. It's the kind of music a person suffering from a split personality would probably write. It's glorious. Give it a try, you may stumble upon something you've never realised exists.

3. Born Of Osiris - Tomorrow We Die ∆live

Born Of Osiris tappaa talossa ja puutarhassa. Tomorrow We Die ∆live levyä voisi varmaan kuvata taivaalta päähän putoava meteoriittina. Levyn ensisekunneista lähtien valtavalla voimalla kuuloluihin ryöppyävä äänivalli vie yhtyeen fanit matkalle, jolta ei ole heti paluuta. Ehdottomana parannuksena yhtyeen aikaisempaan tuotantoon verrattuna syntikat on tuotu nyt selkeästi suurempaan rooliin. Monen kappaleen kohdalla tämä avartaa biisiä täysin suoraviivaisesta runttauksesta kohti hieman melodisempaa ilmaisua tehden levystä yleisesti ottaen helpomman  kuunnella. Mistään easy-listening hard rockista ei kuitenkaan ole kyse. Genrelle uskollisesti kappaleet nojaavat rajusti bassorumpujen takomaan ja kitaroiden sävyttämään rytmittelyyn, jota itse kutsun tuttavallisesti "nykimiseksi". Seuraavalle levylle toivoisin hyppysellisen rohkeutta jalostaa musiikkia vielä vähän kauemmas suoraviivaisesta rytkyttämisestä, jota niin moni jenkkibändi nykyään harrastaa. Tälla tavoin jyvät voidaan erotella akanoista. Kokonaisuus on kuitenkin jo tässä muodossaan niin vahva, että se ansaitsee kolmannen sijan tällä listalla.

The chugging style of music performed by Born of Osiris is something I've been a fan for quite a few years now, even though many label it as something only teens in their angst listen to. Tomorrow We Die Alive is a strong performance from a band that is clearly maturing and striving towards something a bit different than their fellow bands. It's still not quite there when it comes to pure originality but the sheer wall of sound the band provides will crush you and leave you wanting for more. Next time around I'd like to see and hear the band moving more boldly into other genres and out of their immediate comfort zone. Even as it is now, it's a hypnotizing record and truly deserves a place on my list.

2. Protest The Hero - Volition

Kanada! Isojen levy-yhtiöiden kiinnostuksen puutteen vuoksi fanirahoitteisesti nauhoitettu Volition on todellinen hyvän mielen levy. Protest The Heron tunnusomaisen soundin tunnusomaisin piirre, laulaja Rody Walker piiskaa äänensä jälleen ihan uudenlaisiin sfääreihin ja orkesteri ruoskii iloisesti tahtilajista ja fiiliksistä toisiin pomppaileviin biiseihin äärettömän makoisan grooven. Osansa taikaan tuo äänityksissä sessiorumpalina toiminut Lamb of Godin Chris Adler. Vaikka kyse on aivan selkeästi progressiivisesta metallimusiikista, tuo moinen yhtä positiivisia fiiliksiä kuin tämä Volition. Kappaleet kuten "Clarity", "Drumhead Trial" sekä varsinkin oma ehdoton suosikkini "Mist" loihtivat ilmoille senkaltaisia säveliä, että vaikka jalka hakkaa tahtia ja niska tuppaa nykimään kuten muunkin metallimusiikin tahdissa niin suu on hymyssä alvariinsa, lyriikoita tekee mieli huutaa lyriikoita ja kylmät väreetkään eivät pysyttele iholta pois. Nyt vielä joku keikkakiinnitys tänne kotimaan kamaralle niin liput on taskuun hommattava! Protest The Hero, kokeile ja ihastu! 

Protest The Hero is a band that makes me feel good! It's a metal band that makes you smile! The fan-funded Volition continues the band's tradition to clearly stand on their own with a very distinctive and instantly recognizable sound. Vocalist Rody Walker's outpouring is once again sublime, the man can sing! Check out tracks like "Clarity", "Drumhead Trial" and my personal favourite "Mist" and be amazed! Volition makes me a happy metalhead!

1. Lost Society - Fast Loud Death 

Vuoden kovimman levyn tittelistä ei minun soittimessani tänä vuonna käyty edes oikeastaan kilpailua maaliskuun puolivälin jälkeen. Kaikista metallimusiikin alalajeista thrash on, ja tulee varmaan olemaankin minulle aina se ykkönen. Metallica, Slayer, Exodus, Kreator, Testament ja muut kaltaisensa vanhat jyrät ovat uudella vuosituhannella tuoneet kellareista esiin uuden thrash-bändien sukupolven, joka ei ainakaan Lost Societyn tapauksessa aio jäädä jättiläisten jalkoihin. Kotoisesta Suomesta ponnistava, hädintuskin kaksikymppisisä pojanklopeista koostuva bändi piiskaa jo debyyttialbumillaan pölyt pois niin rässimiesten farkkuliiveistä kuin niistä jo hieman karvoittuneista korvista sellaisella intensiteetillä, että heikompia hirvittää! Jos siis et jo arvannut, homman nimi on speed- ja thrashmetallin ristisiitos, joka kantaa nimeä Fast Loud Death. Nopeaa, kyllä, ehdottomasti. Kovaäänistä, aivan satavarmasti. Tällaista energiaa en ole ihan hetkeen levymuodossa kuullut. Silti kaikesta paistaa ammattimaisuus ja kunnianhimo, vaikka jannut selkeästi ovatkin pissakakkahuumorin ystäviä. Hädin tuskin kolmeminuuttiset ylittävät rässivedot jättivät minut sanattomaksi maaliskuussa ja tekevät sitä yhä edelleen. 1980- ja 90-luvun taitteessa Suomen metalliskeneä rässillään hallinnut Stone on nyt saanut manttelinperijän, joka ei häpeä kansainvälisessäkään seurassa sitten yhtään. Lost Society on kuin ristisiitos Anthraxia, Toxic Holocaustia ja tuota jo mainittua Stonea. Kun sekaan heitetään vielä korillinen taskulämmintä keskikaljaa ja vähän huumorinkukkaa niin saat suurinpiirtein jutun juonesta kiinni. Metallimusiikin ei tarvitse olla ryppyotsaista vääntämistä ja maailmanlopun maalailua, se voi myös olla naurua, pieremistä ja hyvää oloa. Vähän lapsellista, ehkä joo mutta mitä sitten? Isoja lapsiahan tässä kaikki ollaan! En muista olleeni näin innoissani levydebyyttinsa tehneestä suomalaisesta bändistä sitten vuoden 2005, jolloin Stam1na julkaisi eponyymin albuminsa. Parasta asiassa on se, että seuraavaa levy ilmestyy jo tänä vuonna! Suomalainen thrash on loistavissa kantimissa!

The competition for the best album of 2013 was already over in March. Hailing from my beloved Finland, Lost Society blew my mind with their debut album. The name of the game is pure speed/thrash metal, influenced by the likes of Anthrax, Toxic Holocaust and Finland's own thrash legend, Stone. The band, consisting of four guys barely in their twenties truly embodies what's best about thrash in my opinion. Sure it's loud and fast and aggressive, but it's also a bit silly. It's about beer drinking, throwing up, farting and having a laugh. Metal music isn't all about death and mayhem and the apocalypse, it's also about making you fell good. And oh boy, does this record deliver! It feels like a time travel device to the early 80's when bands like Metallica and Exodus were starting their careers. If you're a fan of thrash metal, you absolutely need to give this one a listen!