 |
| Mokoma - Elävien Kirjoihin (2015) - Sakara Records |
Valtavirtamediassa viimeisen muutaman viikon aikana runsaasti palstatilaa saaneen Mokoma-solisti Marko Annalan luotsaama suomihevin turpeelta tunkkaava rymyryhmä on taas täällä!
Terapialevyksikin tituleerattu "Elävien kirjoihin" henkilöityy tällä kertaa lähes täysin bändin sanoittajanakin ansioituneeseen Annalaan, jonka aikuisiän masennuskausista viimeisimmän jälkihöyryissä syntyneet 11 kappaletta on nyt julkaistu kaiken kansan kuultavaksi. Omakohtaisista kokemuksistaan aiemminkin väkevää lyriikkaa synnyttänyt Annala onkin ehdottomasti levyn tähti. Äänijänteitään moneen suuntaan levyn keston aikana venyttävä solisti ja oivalliset sanoitukset maalaavat raadollisen kuvan miehestä, joka on oikeasti tarponut syvällä. Siksi onkin hieman sääli, että levyn markkinoinnissa tätä masennukseen keskittyvää teemaa tungettiin kurkusta alas oikein väkipakolla. Mokoman kaltaisen ansioituneen yhtyeen ei mielestäni tarvitsisi yrittää korostaa tällaisia asioita tarpeettomasti ennen levyn julkaisua. Mieleen tuli jopa kuulijoiden aliarvioiminen. Voihan olla, että olen osittain hakoteilläkin ja media on itse vääristellyt yhtyeen sanomisia luodakseen raflaavia otsikoita ja tänä päivänä niin tärkeitä klikkauksia uutissivustoilla.
Mitä "Elävien kirjoihin" sitten oikeasti tarjoaa? Edeltäjäänsä ("180 astetta" - 2012) verrattuna se kuulostaa kevyemmältä, ilmavammalta. Tuttuun Mokoma-tyyliin mukana on muutama selkeästi radiosoittoa tavoittelevampi veisu ("Lunnaat" ja "Mutta minulta puuttuisi rakkaus") ja vastapainoksi muutama ruuvia kiristävä reilummin kiristävä purkaus ("Valtakunnassa kaikki hyvin", "Hujan hajan" ja "Pohja on nähty"). Täytekappaleilta on onneksi vältytty ja vaikka lämpeäminen tiettyjä biisejä kohtaan on selkeästi hitaampaa (esim. nu-metallin suuntaan poukkoileva "Uhkakuva 6"), huomaa sitä muutaman päivän sisällä hyräilevänsä kertosäkeitä ja melodioita halki koko levyn. Jotain on siis tehty oikein.
Oloni on hieman ristiriitainen; viiden päivän ja noin 10 läpikuuntelun jälkeen haluaisin pitää levystä enemmän kuin tällä hetkellä pidän. Sanoitukset ovat, kuten sanottua, levyn parasta antia ja vaikkei niitä ehkä olisikaan pystynyt "parempien" biisien kanssa parittamaan, jättää "Elävien kirjoihin" silti vähän pettyneen fiiliksen. Huono tai heikko levy se ei ole missään nimessä. Se on komeaa jatkumoa Mokoman diskografiaan mutta omassa "elävien kirjassani" se ei nouse orkesterin parhaiden tuotosten tasolle.
Kouluarvosana 8-
